Sitten panikoin kun tajusin, että laihikseni on kestänyt yli puoli vuotta.
Mitä sitten on tapahtunut?
Aloitin urakkani joulukuussa ja alku menikin hyvin. Sitten takapakkia ja nyt ollaan yli lähtöpainon. Pääsi jopa aamulla itku. Surettaa ja vituttaa ja emmä tiedä. Eli mitä olen tästä saanut? Tukea? Ehkä. Ehkä en tarpeeksi.
Ystä'viä? En todellakaan. Taidan olla hukassa. Miten löydän takaisin siihen joulukuiseen aamuun ja siihen tunteeseen, että nyt onnistun?
Nyt vain makoilen kotona, lasten kanssa leikkien. Hommia on paljon, ulkona ja sisällä, yleensä minä olen lapsenvahti, kun mies tekee oman työpäivänsä päätteeksi vielä omia hommia kotona.
Ja se tässä rassaakin. Tuntuu, että sitä omaa aikaa ei ole ja liikkuminenkin jää vain tuplarattaiden työntelyyn.
Haluan muutakin. Salille. Yksin juoksemaan. Bodypumppiin. Pyöräilemään. Ei taida olla mun päivä saatikka viikko. Mahtaako edes olla mun elämä??
Miten voin olla näin tyhmä, luuseri, idiootti????
Olen tässä koko aamun miettinyt ja tytön nukkuessa kävellyt kämppää ympäri taukoamatta.
Päätin aloittaa urakkani alusta. Tämä on viimeinen mahdollisuuteni.
Tämä ei voi jatkua. Paino ei voi jojoilla näin paljoa. Työn syntyessä painoin 103kiloa. Kymmenen lähti helposti. Nyt se tuli takaisin. Sama juttu silloin pojan kanssa. Sama kaava toistuu koko ajan.
Jospa nyt katkaisen tämän kierteen. Tuntuu jo tyhmältä kirjoittaa tännekin, ketä kiinnostaa..
Meinasin aloittaa uuden blogin, ihan alusta. Tai lopettaa koko homman.
En kuitenkaan tee niin.
Aion taistella ja olla ensikesänä kunnossa. Enää en odota ihmeitä. Nyt mennään hitaasti.
Toivon vain löytäväni tällä kertaa sen jonkun joka on samassa tilanteessa. Jonkun joka oikeasti ymmärtää miten paha riippuvuus ruoka ja sokeri voivat olla. En voi olla yksin tässä tilaanteessa vai olenko?
P.s tulipas kauhea angstipostaus, pahoitteluni :)
Et ole yksin, kuten varmaan mun postauksesta huomasit! Se on vaikeaa, mutta lähtee pienestä. Äläkä koskaan luovuta, se vaan pahentaa asioita. Tsemppiä sinne, kyllä me vielä onnistutaan!!
VastaaPoistaÄlä luovuta!
VastaaPoistaMulla on kanssa alkanut taisto raskaus (ja muita) kiloja vastaan ja olen positiivisella mielellä vaikka ekan kympin jälkeen ei ole tipahtanut kiloakaan. Ekat kymmenen kiloa putos heti laitoksella ja viikossa sen jälkeen.
Nyt on mennyt 2,5kk ja olen IMETTÄNYT, lenkkeillyt, syönyt terveellisesti ja säännöllisesti ja vaikka mitä perkelettä... BUU!
Mitään ei tunnu tapahtuvan.
Mutta hiilarikoukusta olen päässyt! Hitto soikoon, se on mahtavaa! Olen leipä-narkomaani ja lopultakin olen päässyt siitä pupeltamisesta. Ihanaa. Teen karppileipää ja syön sitä "leipänä". Olo pysyy täytenä eikä maha olen niin saatanan pömppö koko ajan.
En voi muuta kuin toivotella sulle tsemppiä. Et ole yksin. Älä luovuta, ethän! Sun matkaas on motivoivaa seurata. Sä onnistut varmasti.
-s-
Täällä toinen jonka paino ei tipu ja itseään ei meinaa saada niskasta kiinni.
VastaaPoistaMutta kyllä sä pystyt siihen! OIKEESTI! Ootko miettinyt puhumista esim. ravitsemusterapeutille jos se pystyi auttaamaan ja tsemppäämään sua vielä lisää?
Kyllä se siitä! Tsemppiä kovasti!
ps. älä ihmeessä lopeta blogin pitämistä!!
Itse kamppailen sokerin kanssa, olen sokeriaddikti. Joten ymmärrän pulman.Älä luovuta vaikka varmaan tosi rankkaa kahden lapsen kanssa:(
VastaaPoista